keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Pohdintaa palkkaamisesta

Vastuuvapauslauseke: Jos tunnistat itsesi allaolevasta tekstistä, ei se ole mitenkään henkilökohtaiseksi tarkoitettua. Sanomasi asia on vain jäänyt mieleeni ja sen sisältö on muhinut pääni sisällä. Blogipostaus sisältää myös yleistyksiä ja kärjistyksiä asian havainnollistamiseksi. 😊

Useamman erityyppisen lajin parissa tapaa monenlaisia koiria ja niiden ohjaajia, joilla voi olla paikoin hyvinkin toisistaan eriävät käsitykset koiran palkkaamisesta. Palkkaamiskäytännöt tuntuvat vaihtelevan myös lajeittain, tietyn lajin parissa on tapana tehdä yhdellä tavalla, toisen lajin parissa toisella.

Olen itse päättänyt, että minä pyrin palkkaamaan koirani mielestäni sille parhaiten toimivalla tavalla, lajista ja tilanteesta riippumatta. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on rallytokon palkkaleluna pallolla varustettu vetolelu, jota saa purra ja kiskoa - siitä huolimatta, että "perinteisesti" noutajan kanssa "ei saa leikkiä vetoleikkejä koska sen puruote menee pilalle". Oman kokemukseni mukaan koirani osaa kyllä erottaa riistan ja muut noutoesineet siitä vetolelusta, mutta tietysti koiratkin ovat erilaisia. Se tarkoittaa myös sitä, että voin mennä noutotreeniin makupalat taskussa, joita myönnettäköön kyllä, syötän koiralleni palkaksi hieman salaa muilta, kun ei se ruokapalkka ole niissä piireissä oikein "hyväksyttyä". Olen minä siellä heittänyt palloakin ja saanut siihenkin paheksuvia kommentteja, kun hallitusta työstä koira saa palkaksi riekkua. Toki se taas vaatii viretilan hallintaa, että koira sen jälkeen pystyy taas palaamaan työmoodiin.

Vetoleikki palkkana

Miksei noutohommissa saisi palkata ruoalla? Syy, jonka minäkin allekirjoitan, on että se riskeeraa palautuksien onnistumiset. Koira herkemmin sylkäisee noudettavan riistan tai esineen suustaan ennakoidessaan kohta tulevaa palkkaa, kun suu pitää saada tyhjäksi että voi syödä. Toki sitä voi (ja kannattaakin) treenata erikseen, ettei näin kävisi, eli malttia ja esineen pitoa. Riski on kuitenkin olemassa ja sama riski on myös esim. pallopalkassa. Yksi yleisimmistä vuosien varrella kuulemistani syistä on puolestaan se, että se itse nouto eli työnteko on koiralle palkitsevaa. Eli se palkka tulee koiralle jo tehtävää suorittaessa, ei sitä erikseen tarvitse palkata. Tähän haluaisin vain lisätä kysymyksen, että tuleeko silloin palkka oikeasta asiasta? Entä jos koira tekee virheen, ei tottele ohjausta, lähtee väärään suuntaan tai noutaa väärän kohteen? Sittenhän siitä tuli kuitenkin palkka = työn suoritus, jota kuitenkin seuraa jokin rangaistus - suullinen tai esim. koira palautetaan kohtaan josta se lähti ns. väärille teille. Koira sai ensin palkan suorittaessaan ja heti perään rangaistuksen, koska suoritus ei ollut sitä mitä ohjaaja halusi. Eikö myöskin koira, joka saa ns. hepulin kesken tehtävän ja juoksee pää viidentenä jalkana rallia pitkin peltoa saa silloin palkan siitä, mitä se juuri on tekemässä? Miten koira tällöin erottaa oikeasta suorituksesta tulevan palkan ja väärästä suorituksesta (virheellisesti) tulevan palkan?

Sosiaaliseen palkkaan olen useimmin törmännyt noutajapiireissä, tosin ei sitä kukaan kutsu sosiaaliseksi palkaksi. Mutta siis kyse on siitä, että koira saa kehuja, rapsutuksia ja huomionosoituksia. Tokoilijat ja rallytokoilijat sitten puolestaan yleensä tuntevat hyvin sosiaalisen palkan käsitteen.

Monen lajin harrastajat tuntuvat helposti unohtavan, etteivät koirat aina ole erityisen hyviä yleistämään oppimaansa. Maalla noutava koira ei välttämättä ymmärrä miksi yhtäkkiä se sama dami työnnetään suuhun rannalla istuessa ja se pitäisikin viedä veneeseen, ohjaajasta poispäin ja vielä vieraalle ihmiselle. Tässä yhteydessä käydään myös usein palkkakeskustelua. Miksi siellä veneessä tarvitsee olla palkkaa, kun noutaahan se maalla ja vedessä ilman palkkaa. Viitaten myös aiempaan, voi olla ettei koira ole edes tottunut siihen, että sillä olisi tehtävään liittyvää palkkaa (muuta kuin se sosiaalinen palkka, eli ohjaajan kehu). Uudessa vieraassa tehtävässä, jossa koiran pitäisi ns. ylittää itsensä on monesti iso apu olla jokin palkka houkuttimena. Sosiaalisella palkalla on vaikea houkutella, varsinkin kun se kohde on kaukana ohjaajasta poispäin.

Palkan käyttö houkuttimena, siinä on yksi mahdollinen lisäkuoppa. Paljonko palkalla (oli se sitten mikä vain) kannattaa hetsata ja houkutella? Voiko yhtä palkkaa käyttää houkuttimena ja sitten antaakin vähempiarvoisen palkan suorituksesta? Yksi tokotuomari kertoi tähän kerran hyvän vertauskuvan: ajattele, jos itse saisit palkkapäivänä palkan täytekakkuina. Vaikka kuinka pitäisit täytekakusta, ei se ole sama asia kuin se, minkä eteen olet tehnyt töitä.

Miten houkuttimena käytetyn palkan merkitys vähennetään ja miten se häivytetään pois ennen koesuoritusta? Tarvitseeko sitä häivyttää pois ennen koesuoritusta? Riippuu osittain tietysti lajista. Rally-tokossa on kisarata suoritettava kokonaisuudessaan ilman palkkaa, kun VEPE-kokeessa pääset kuitenkin palkkaamaan koiran jokaisen liikesuorituksen jälkeen. Itse olen Novan VEPEn esineen viennin opettanut vahvasti palkalla. Se saa edelleen tehtävästä palkan aina, paitsi kokeessa. Silloin se on "unohtunut" ottaa mukaan rantaan ja sen palkan saakin vasta autolla. Treeneissä nykyään voittajaluokan myötä (koska liikkeessä pitää vielä palata rantaan) palkan sijainti vaihtelee - se voi olla joko veneessä tai maalla. Aikaisemmin se palkka tuli aina veneestä ja siksi sinne kannattaa aina mennä.

Mitä sitten kannattaa olla palkkana? No, riippuu mistä sinun koirasi tykkää. Vaikka kaverin samanrotuinen koira rakastaisi lihapullia tai vetoleikkejä, ei se välttämättä ole lainkaan sinun koirasi mieleen. Eihän me ihmisetkään tykätä samoista asioista. Toki kaverin toimivia kikkoja kannattaa kokeilla! Monesti treeniporukoissa näkee, että yhdellä toimiva palkkaratkaisu "tarttuu" ja hetken kuluttua kaikilla on käytössään sama. Toisinaan jopa niin äärimmäisyyksiin asti, että koiraa joka ei ruokapalkasta innostu yritetään siitä huolimatta hetsata herkuilla täytetyllä eväsrasialla, vaikka koiran ilmekin kertoo jo ettei sitä voisi vähempää kiinnostaa. Tai hyvin passiivista koiraa joka ei innostu leikkimisestä yritetään suurinpiirtein tasajalkaa hyppien ja kärrynpyörää heittäen saada tarttumaan leluun ja leikkimään ihmisen kanssa. Sen sijaan koira tuntuu vain odottavan, että lopettaisi jo, niin päästään töihin.

Käytän itse erilaista palkkaa eri lajeissa ja eri tehtävissä. Vaihtelen ruoka- ja lelupalkan välillä, palkkalelukaan ei ole sama lajista toiseen. Varjelen palkkaleluja, jotta ne eivät menettäisi arvoaan - eli rallyn pallovetolelu asuu lipaston laatikossa, VEPE-treenien vesilelu treenikassissa. Niillä ei ikinä saa leikkiä muutoin kuin treenien yhteydessä. Eikä niillä ikinä saa leikkiä yksin, vaan niillä leikitään aina minun kanssani. Käytän niitä vain ja ainoastaan treenien palkkana, muut lelut ovat sitten muihin paikkoihin ja muihin leikkeihin.

Eilisten rallytreenien yhteydessä puhuttiin koiran innokkuudesta ja motivaatiosta, sekä siitä mikä tuottaa omalle koiralle iloa. Saatiin haaste miettiä olisiko jotain muuta vielä, kuin nykyiset palkat, mikä olisi koiralle vieläkin parempi. Totesin, että Novan tapauksessa se voisi olla (tennis)pallo. Minulta kysyttiin miksen sitten tuo treeneihin palloa ja syy siihen on, että koen sen häiritsevän liikaa treenitilannetta ja ennen kaikkia muiden suorituksia. Treeniryhmäläiset vastasivat, että se on heidän ongelmansa eikä minun, jos heidän koiransa häiriintyvät käyttämästäni palkasta ja kannustivat ottamaan pallon mukaan treeneihin. Eli vaikka väitin, että olen päättänyt miten koirani missäkin palkkaan, silti teen enemmän tai vähemmän tiedostettuja valintoja myös tilanteen ja sosiaalisen paineen mukaan.

Tarvitaanko sitä palkkaa? Väittäisin että kyllä, vaikka se palkka olisikin sitten erittäin työintoisen ja motivoituneen paimenkoiran saama sosiaalinen palkka tilanteesta "koska isäntä/emäntä käskee". Kyllä, sekin voi olla koiralle palkka. Palkka aina tilanteen, tehtävän, häiriön ja koiran mukaan. Tekisitkö itse töitä ilman palkkaa? Tuskin, jos ei se olisi jotain ihan hirveän kivaa. Tekisitkö sitä silloinkaan usein ja toistuvasti, aina ja uudelleen, ilman että saisit siitä koskaan mitään kiitosta tai tunnustusta?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti