lauantai 24. syyskuuta 2016

Kesän viimeiset VEPEilyt

Nyt se on paketissa, tämän vuoden VEPE-kausi. Tänään käytiin vielä teeman mukaisesti hassuttelemassa, kun paikallinen Nöffi-Lansuporukka kutsui alueen VEPEä harrastavat seurat leikkimieliseen Puulaaki-kisaan. Valitettavasti kaksi neljästä eivät saaneet kasatuksi 3-5 koiran joukkueita, joten loppujen lopuksi me noutajat kisailimme lansupainotteista nöffi-lansujoukkuetta vastaan.

Joukkueessamme oli minun ja Novan lisäksi flätti-Carlo, tolleri-Make sekä labbis-Ronja. Varsin "tuoreella" kokoonpanolla oltiin liikkeellä, kaikki ovat SOVEn läpäisseet tänä kesänä ja Nova oli eniten ehtinyt kisaamaan. Mutta hyvällä asenteella oltiin liikkeellä, että se tehdään mikä osataan! Tehtäviä ei paljastettu etukäteen, vaan ne selvisivät aina juuri ennen kunkin liikkeen suoritusvuoroa. Joukkue sai aina viitisen minuuttia suunnitteluaikaa, jonka aikana päätettiin kuka koira lähtee suorittamaan mitäkin tehtävää ja kuka ohjaa mistäkin käsin.

Ensimmäinen tehtävä oli vientiviesti, joka suoritettaisiin kolmen koiran voimin. Ensimmäisen tulisi viedä esine rannalta veneelle, toisen veneeltä toiselle ja kolmannen toiselta veneeltä rannalle. Esineet olisivat vanhat avoimen luokan vientiesineet, eli poiju, dami sekä pelastusliivit. Hetken pohdittuamme päätimme, että oma ohjaaja menee aina vastaanottamaan omaa koiraa ja vieras aina lähettää. Make saisi lähteä ensimmäisenä rannasta viemään poijun veneelle, sitten Ronja veisi pelastusliivit toiseen veneeseen ja Nova toisi viimeiseltä veneeltä damin minulle rantaan. Suunnitelma toimi tosi hyvin ja suoriuduttiinkin tästä tehtävästä nopeimpina, vaikka siinä vähän aikaa kuluikin. Hienon näköistä oli kun lopussa kaikki kolme koiraa olivat tulossa rantaan samaan aikaan.

Kaikki kolme koiraa palaamassa rantaan

Toinen tehtävä oli esineiden nouto, niin että sitä saisi suorittaa kolme koiraa. Esineitä heitettäisiin veteen viisi kappaletta sekä niiden lisäksi pitäisi noutaa myös vene. Sovittiin, että Carlo pääsee nyt vuorostaan hommiin, Ronja ja Nova jatkaisivat. Pikainen tsekkaus, ettei ketään häiritse muut koirat ja sitten sovittiin, että lähetetään ne kaikki yhtäaikaa järveen. Tiedä sitten oliko se ihan viisas ratkaisu, koska vaikka mitään konfliktia ei syntynyt, niin pienimuotoinen kaaos se kyllä oli. Haasteita aiheutti virtaus, joka alkoi kuljettamaan vedessä kelluvia esineitä melko pitkälle poukamaan, joten lähetyspaikkaa jouduttiin sitten jo vaihtamaan, että saatiin viimeiset esineet vedestä. Yllätyksekseni Nova kävi hakemassa sen esineen, josta suunnitellessa sanoin että sitä se ei ainakaan hae - eli kelluva airo! Mutta niin se vain yllätti ja reippaasti kantoi sen rantaan asti, eikä edes ihan helpoimmasta kohdasta! Tässä tehtävässä oltiin myös karvan verran lansujoukkuetta nopeampia.

Ronja ja Nova noutamassa esineitä


Kolmas tehtävä olikin hukkuvan pelastaminen uusien sääntöjen voittajaluokan liikkeen mukaisesti - eli pelastusrenkaalla hakien. Tämän liikkeen saisi suorittaa vain yksi koira. Tästä tulikin tenkkapoo, koska Novalla on nyt loppukesästä ollut ongelmia köyden viennin kanssa ja Make saattaisi pyrkiä vain veneelle. Vaihtoehdoista Carlo tai Ronja päädyimme sitten Ronjaan, joka lähti liikettä kokeilemaan. Kaikille tämä oli ihan uusi juttu. Tehtävä oli Ronjalle liian uusi ja hämmentävä, joten valitettavasti ei joukkueelle kertynyt tästä pisteitä. Lansut sen sijaan tekivät oikein hienon hukkuvan pelastuksen ja tasoittivat pistetiliä!

Viimeisenä tehtävänä oli kahden veneen haku, joka suoritettasiin kahden koiran voimin. Edelliseen tehtävään osallistunut koira ei saisi tähän osallistua, joten Ronja oli pois pelistä. Koska veneen haku ei ole ollut Maken vahvimpia suorituksia pääsivät Carlo ja Nova suorittamaan tehtävää. Carlon tehtävä olisi lähteä laiturilta hyppäämällä hakemaan venettä jossa minä olin, kun taas Nova lähtisi samaisesta veneestä hakemaan kauempana olevaa. Tehtävä sujui hienosti, Nova lähti ensin hakemaan kauimmaista venettä jonka jälkeen Tuija lähetti Carlon lähemmälle veneelle ja molemmat veneet tulivat rantaan kutakuinkin samaan aikaan. Lansujen joukkueessa puolestaan laiturilta lähtö osoittautui hieman haastavaksi ja lopulta tehtävän suoritusaika venyi pidemmäksi kuin meillä.

Monimuotoisen pistelaskun jälkeen, jossa huomioitiin paitsi aikaerot, niin myös väärin suoritetut ja väärässä järjestyksessä suoritetut tehtävät virhepistein, saatiin tulokset ja voitimme täpärästi kisan noutajajoukkueellamme!

Joukkueen poseeraus
Kiitos kaikille mukana olleille hauskasta päivästä, nöffi-lansuporukalle järjestämisestä ja joukkuekavereille hyvästä tsempistä ja ryhmähengestä! Ensi vuonna otamme noutajaporukalle järjestysvastuun ja yritämme saada yhtä hauskat kisat kokoon kauden päätteeksi!

maanantai 12. syyskuuta 2016

VEPE-kauden huipennus

Hupsista, se on sitten VEPEn alokasluokka kisattuna!

Eilen Uuraisilla nätissä syyskelissä kisailtiin Novalle toinen alokasluokan ykkönen, tuomarina tällä kertaa Pasi Dunderfelt. Tyylilleen uskollisena, ei siihenkään mitään virhepisteitä kerätty joten toinen huikea 100 pisteen tulos tuli! Kokeen tulostaso oli kyllä muutenkin huima, mm. kaikki viisi (5!) ALO-luokan koiraa teki samanlaisen täyden 100 pisteen ykköstuloksen. 

Kilpailukirjan kanssa poseerausta
Minä ihan oikeasti ajattelin, että SOVEn lisäksi tänä kesänä käydään kisailemassa alokasluokkaa, mutta en kuvitellut että se saadaan kahdella kokeella pakettiin. Jotain kolmos- ja kakkostuloksia lähinnä odottelin, mutta eipä niitä kertynyt kun Nova näytti osaavansa nämä jutut - No Problem! Piti ihan laskea, että vastavuoroisesti Röllin kanssa aikoinaan kertyi 7 kpl ALO-luokan kokeita, ennen kuin luokkanousun ykköset saatiin kerättyä.

Ensi kesänä sitten avoimeen. Vähän on niitä jo opelteltu, mutta ei voi sanoa että ne liikkeet nyt vielä mitenkään hanskassa olisi. Hyvällä alulla kuitenkin. Tuskinpa kuitenkaan ykkösputki enää ensi kesänä jatkuu, kun joudun itsekin opettelemaan uutta.

Ihan vielä ei meidän VEPE-kausi loppunut. Yhdet treenit ja kamppeiden pesut on vielä edessä, sekä lähiseurojen kanssa pidettävät Puulaakikisat vielä edessä, ennen talvitaukoa.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Lauantai-aamun läpivalaisu

Pitkällisen jahkailun jälkeen päätin, että nyt on aika virallisten kuvausten, kun bongasin viime viikolla Eläinklinikka Alma-Vetin mainoksen edullisesta joukkokuvaukesta. Plussana aikoja oli tarjolla myös lauantaille, mikä näin toimistotyöaikaa noudattavalle lienee se paras mahdollinen vaihtoehto. Eli lauantaina käytiin ottamassa röntgenit lonkista ja kyynäristä, eilen saatiin virallinen tulos Kennelliitosta. Onpa nykypäivänä nopeaa toimintaa, viimeksi kun minä olen ollut virallisia kuvia ottamassa, niin on vielä lähetelty papereita ja lunastettu kirjattuja lausuntoja postista parin viikon kuluessa...

Potilas rennosti röntgenlaitteessa
Itselläni oli epäily, etteivät lonkat ole tasaiset keskenään, koska Novan liikkuminen on aina ollut vähän toispuoleista. Ei suuresti, mutta kuitenkin vähän. Myönnän kyllä, että monta vanhusvuotta Röllin selkä- ja takapäävaivoja jumpanneena, fyssarilla käyneenä yms, olen varmaan normaalia vainoharhaisempi tässä asiassa.

Valitettavastihan ne ei tasaiset olleetkaan, toinen lonkka on selvästi parempi ja toinen huonompi. Matalahkot lonkkamaljat ja toinen huonommin maljassaan sekä pientä alkavaa nivelrikkoa. Toinen ehkä B, toinen tuskin jää C:ksi veikkaili lääkäri. Kennelliiton lausunnon mukaan lopputulos D/C.

Kyynärissä ei puolestaan mitään, eli täysin terveet 0/0. Onni, koska rikkinäinen etupää olisi isolle koiralle vieläkin ikävämpi.

Näillä mennään. Mitään oireilua ei ole ollut, eikä tämän pitäisi kummemmin harrastuskoiran elämää haitata. Lihaskunto on Novalla hyvä ja sellaisena se tulee pitääkin, sekä sopusuhtaisena mittasuhteiltaan - näyttää tuo tämänhetkinen 35 kg olevan juuri sopiva paino sille. Nivelravinteita lisäillään ruokaan ja katsellaan tuoko sitten ikä tullessaan jotain vaivaa. Toistaiseksi ei tämän takia harrastuksia himmailla, mitä nyt agilityyn ei näillä lonkilla lähdetä.