tiistai 25. heinäkuuta 2017

RTK1 sekä yksi kadotettu vene

Vähän puolihuolimattomasti kun ilmoittautuu kokeisiin, voi ihan helposti jäädä huomioimatta, että sunnuntain jälkeen tuleekin maanantai. Ei ollut alunperin ihan tarkoitus buukata VEPE-kokeen perään seuraavalle päivälle rally-tokokoetta, mutta kun niin pääsi käymään, niin käytiin kuitenkin kokeilemassa miten se sujui. Lopputulos - ihan hyvin, vaikka vähän ylivireisesti.

Sunnuntain VEPE-koe oli Kuopiossa, tuomarina Heli Ronkainen. Paikka oli isomman vesistön rannalla, varsin hyvältä vaikuttava hiekkarannanpätkä. Miinuspuolena kuitenkin meille oli keli, joka oli paikoin varsin tuulinen ja aiheutti pientä aallokkoa. Meidän treenirantahan on pienen järven perimmäinen poukama, jossa harvoin edes tuulee - eli käytännössä olosuhteet ovat suunnilleen kuin uima-altaassa treenaisi. Sunnuntain kokeessa pääsi heti ensimmäisessä liikkeessä käymään kehnosti, sillä vaikka Nova hienosti lähti kauemmalta veneeltä uimaan toista kohti, se ui vain muutaman metrin päästä veteen heitetystä veneenhakuköydestä eikä muutamasta yrityksestä huolimatta sitä sitten löytänyt, vaan rantautui ilman venettä.

Heti ensimmäisen liikkeen mennessä nollille, oli selvää ettei kolmostulosta parempaa siltä reissulta tule, mutta kisattiin kuitenkin koe loppuun asti - saatiin hyvää treeniä ihan erilaisissa olosuhteissa kuin yleensä. Renkaan vienti veneelle meni hienosti, ohjattu veneen haku hyvin vaikka siinä tuli pientä maalilinjan ohitusta ja hukkuvakin pelastettiin, vaikka sekin vähän maalin vierestä tuli rantaan. Tuloksena AVO 3 / 68 p. Yhdet VEPE-kokeet oli vielä kiikarissa, täytynee muutama lisää katsella vielä tälle kesälle, jos vielä saisi parempia tuloksia kasaan.

Rally-tokon ratapiirustus

Eilen sitten puolestaan oli Jyväskylän Agility Teamin järjestämät rally-tokokisat ihan lähellä, eli Jyväskylässä. Ja peräkkäisten kisapäivien onneksi, vielä illalla, eli jäi huilaamisaikaakin väliin. Huomasin kyllä paikan päälle ajellessa, että Nova oli vähän jännittyneempi kuin normaalisti, liekö peräkkäisten päivien kuormitusta. Jälkiviisaana voin todeta, että olisi myös ollut hyvä ottaa se aikaisemmin halliin sisälle hengailemaan ja totuttautumaan, kun nyt annoin Novan odotella autossa jotta sillä olisi siellä paremmin omaa rauhaa. Aika vilkkaan koiran toin halliin sisälle ihan vain muutamaa suoritusta aikaisemmin...

Sopivasti radalle mennessä Nova keksikin, että sivulletulokäskyyn sisältyy maahanmeno! Pari-kolme kertaa se ehti mennä maahan lähtökyltille valmistautuessa, kieltämättä siinä kohtaa mietin että mitähän tästäkin tulee... se ei kuitenkaan kostautunut kuin yhdellä kyltillä, jossa olisi pitänyt ensin istua ja sitten vasta mennä maahan. Tässä kohtaa uusin tehtävän, jätin koko sivulletulon sanomatta ja onneksi Nova tarjosi sivulle istumista pelkkään pysähtymiseen. Muita virheitä ei radalla tullut, mitä nyt aika pomppuisaa menoa oli tällä kertaa. Positiivista, että käännökset ja eteen istumiset sujuivat aika hienosti, niiden kanssa kun on ollut haastetta.

Videota suorituksesta löytyy taas, tällä kertaa kylttiselostein. Kiitos Janille, joka lähti mukaan videoimaan ja ostamaan Novalle juustohampparin hyvästä suorituksesta.


Tämän myötä meillä on nyt rally-tokon alokasluokan hyväksytyt tulokset kasassa ja nyt koulutustunnus RTK1. Palkintosijoille ei tällä kerta päästy, taidettiin olla neljännellä tai viidennellä sijalla toisen 97 pistettä saaneen koiran kanssa. Seuraavaksi käy sitten matka avoimeen luokkaan.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Novan MH-luonnekuvaus

Viime maanantaina oli Novan MH-luonnekuvaus, kultaisten leirin yhteydessä Ähtärissä. Suuria yllätyksiä ei tullut, kuin ehkä siinä että Nova pärjäsi testin läpi hieman reippaammin kuin odotin - sitä ei tarvinnutkaan houkutella haalarille eikä räminälaitteelle, eikä se tuntunut kovin paljoa kuormittuvan testin aikana. Innokas ja leikkisä oma itsensä se oli testissä, joten en sanoisi että leiriolosuhteillakaan olisi ollut kummemmin mitään vaikutusta.

Excelin pyörittely kun on tuttua töiden puolesta, niin jo aikaisemmin tänä vuonna vein KoiraNetistä kultaisten MH-tulokset sinne ja tein niistä kaavion jos toisenkin. Kokonaistuloksia (vuosi 2016 asti MH-luonnekuvatut + Novan tulos) on 227 kpl, joista Rushes-kennelin koiria 7 kpl. Alla olevassa kaaviokuvassa siis rodun keskiarvo, kennelin keskiarvo ja Novan yksilöllinen tulos.

(saat kuvan klikkaamalla auki suuremmaksi)

Tässä vielä osa-alueet kaavakkeelle merkittyinä:


Kiitos vielä kerran Sarille, joka ansiosta saatiin testi myös videoitua!


Syksyllä suunnataan vielä luonnetestiin, kiinnostava nähdä miten se menee MH-luonnekuvauksen tuloksiin verraten.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Leirikuulumiset jälkijunassa

Alkuviikko meni Novan kanssa leireillessä rotujärjestön Golden Ring ry:n kesäleirillä Ähtärissä, jonne jäimme sunnuntain VEPE-kokeen jälkeen. Olin viimeksi GR:n kesäleirillä varmaan kymmenen vuotta sitten, Röllin ollessa suunnilleen samanikäinen kuin Nova on nyt. Sen verran osasin varautua, että leiri olisi varsinkin nuorelle koiralle aika raskas ja toiminantäyteinen, joten olin varannut meille majoituksen ihan omaan yhden hengen huoneeseen, jotta siellä saisi rauhassa levätä. Itse leiripaikka, Tuomarniemen koulutuskeskus, oli ihan sopiva - meidän asunnot oli suht hyväkuntoisia, huoneet kiitettävän isoja, ympäröivä maasto ihan kivaa ja leirikeskuksen ruokakin oli hyvää. Sunnuntai meni tosiaan VEPE-kokeen merkeissä ja maanantaille olin varannut Novalle paikan leirillä järjestettävästä MH-luonnekuvauksesta. Maanantai-aamupäivä menikin sitten ihan vaan lepäillessä, edellisen päivän kokeen ja tulevaan MH-testiin henkisesti valmistautuessa. MH sujui hyvin, siitä enemmän sitten erillisessä postauksessa videon kera.
Yaffa ja Nova

Tapasin leirillä muutamia Novan sukulaisia, sisko Yaffa (Rushes Natural Honey) oli myös leirillä, samoin kuin nuorempi siskopuoli Alma (Rushes Painter's Joy). Varsinkin Yaffa on niin Novan näköinen ja oloinen, kuin tyttöversio samasta koirasta, ehkä vähän hillitympänä ja rauhallisempana versiona. Osuttiin sisarusten kanssa samoihin treeneihinkin muutamaan otteeseen - oli kiva tutustua Sari ja Mari!

Suunnittelin, että keskitytään leirillä taipparitreeniin ja sen puitteissa menikin tiistai aamupäivä, jolloin osuvasti oli vielä riistatreeniä ohjelmassa. Hakuruudusta ja sen variksista Nova suoriutui hienosti, sen sijaan vesinoudon lokki oli tällä kertaa jotenkin epämiellyttävä. Ensimmäisen lokin Nova nouti, mutta toista ei. Sen sijaan kauemmaksi heitetty sorsa kyllä kelpasi... Myös keskiviikkona lähdettiin Novan kanssa NOU/NOME -treeniryhmään ja silloin päästiinkin tekemään mm. maltti ja linjaharjoittelua sekä vesinoutoja suolammessa, dameilla tällä kertaa. Hyödyllisiä olivat molempien päivien noutoharjoitukset, niistä jäi taas ohjaajalle mietittävää ja lisää treenattavaa. Ehkä se NOME-kiinnostus alkaa vähitellen löytyä täältä ohjaajankin korvien välistä.

Nova, Alma ja Yaffa
Tehtiin me leirillä tosin muutakin kuin vain noutojuttuja - keskiviikkona iltapäivällä käytiin VEPEilemässä, ihan jo että saadaan pieni palauttava treeni kokeen jälkeen. Nova teki ohjatun veneen haun ristiin soudetuilla veneillä, ensimmäistä kertaa ilman että se olisi ensin lähtenyt väärälle veneelle! Lisäksi tehtiin pelastusrenkaan vienti palkalla, uskonvahvistukseksi kun kokeessa ei sitä palkkaa tietenkään tule. Viimeisenä ajattelin vielä, että tehdään jotain kivaa ja hauskaa joten päätin, että kokeillaan miten sujuu voittajaluokan veneen haku, eli ns. liikkuvat veneet. Nova on vedessä olevaa köyttä etsinyt ennenkin ja yhtä liikkuvaa venettäkin pysäyttänyt, eli tämä oli sellainen yhdistetään aiemmin opittuja palasia -liike. Etäisyydet jätettiin kuitenkin vähän lyhyemmiksi, kuin ne ihan täydellä koeliikkeellä ovat. Olin silti aika äimistynyt, miten hienosti Nova liikkeestä suoriutui - ei ongelmia ja venekin hinattiin hienosti maaliin saakka.
Leirillä voi päästä poikkeuksellisesti
sänkyyn lepäilemään...

Keskiviikkona osallistuttiin myös iltaohjelman houkutusten kujaan, siihen missä molemmin puolin on ruokaa, leluja ja muuta häiriötä ja siitä välistä pitäisi suorittaa luoksetulo. Ei oltu kolmen nopeimman joukossa niin, että olisi palkintosijoille päästy, mutta ei lähtenyt Novan mukaan ruokaa eikä leluja - eli ihan onnistuneesti suoriuduttiin houkutusten kujasta.

Torstaina oli leirin viimeinen päivä ja alkoi kieltämättä leiriväsymys painamaan sekä minua että koiraa, joten sen päivän treeniksi valittiin rally-toko. Treeneissä oli avoimen luokan rata, nurmikolla (ja vieraassa ympäristössä), eli siinä oli jo haastetta ihan riittävästi. Olen epäröinyt nurmikkotreenejä Novan kanssa, mutta ihan suotta - hyvin siltä löytyy nurmikollakin työmoodi eikä se lainkaan kulje nenä maassa ruohonkorsia nuuskien, niinkuin minä kuvittelin. Mun ympäristölle häiriöherkkä koira alkaakin olla melkolailla fiksu ja työtä tekevä, ympäristöstä huolimatta.

Kuvia ei suuremmin leiriltä tullut otettua, treenikuvia kun nyt on vaikea saada kun on itsekseen koiran kanssa liikenteessä. Sen lisäksi puhelimen nettiyhteys oli kehno ja Novan MH-testin videot söivät tilaa puhelimessa, niin eipä juuri tullut kuvailtua. Nyt on muutama päivä ladattu jo pattereita kotona, ilman sen kummempaa aktiviteettia. Kieltämättä vaikka kivaa olikin, niin aika raskas sekä itselle että koiralle tuollainen leiripätkä. Toisaalta siellä tapasi mukavia ihmisiä (ja koiria tietysti) sekä tuli tehtyä paljon hyödyllistä treeniä. Jää nähtäväksi miten ensi vuonna, josko lähdetään taas uudelleen leirille.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Avoin luokka VEPEssä korkattu

Viime viikon lauantaina osallistuttiin ensimmäiseen VEPEn avoimen luokan kokeeseen Novan kanssa. Olo ennen koetta oli vähän epävarma, sillä pelastusrenkaan vientitreeniä tehtiin vielä ihan loppumetreille saakka. Edistystä tuli kyllä ja onnistumisiakin, mutta suoritusvarmuus ei ollut vielä ihan kohdillaan. Vähemmän yllätyksellisesti se renkaan vienti koituikin kokeessa kompastuskiveksi ja tulokseksi saatiin AVO3, 72 pisteellä.

Nova lähti kuitenkin viemään rengasta veneelle, mistä olen hyvin tyytyväinen, sillä ilmeisesti loppui vaan usko noin puolivälin paikkeilla jolloin se pyörähti ympäri ja tuli renkaan kanssa takaisin rantaan. Muut liikkeet sujuivat ihan mallikkaasti, mitä nyt kahdessa liikkeessä tuli rantaan juuri maalitolpan ulkopuolelle ja yhdessä käytin yhden ylimääräisen käskyn ohjatessani sitä maaliin. Ihan hyvä ensimmäinen AVO-luokan koe, treenien vähyys ja köysiongelmat huomioiden kolmostulos ei jäänyt edes pahemmin kaivelemaan. Tuntui, ettei se viennin onnistuminen ollut paljosta kiinni. 

Liikaa ei jäänyt treeniaikaa kokeiden väliin, sillä seuraavan koepaikan olin jo varannut kultsuleirin alkuun Ähtäriin eiliselle. Maanantaina ei käyty treeneissä, koska halusin antaa vähän lepopäiviä kokeen jälkeen ja kun vielä ke-to käytiin Novan kanssa kyläilemässä kasvattaja-Tuulin luona, mietin torstaina kotiinpäin ajellessa, että noinkohan Nova jaksaa illalla treeneihin. Päätin, että käydään siis vain vahvistamassa renkaan vienti veneelle - yksi suoritus, kaksi toistoa, molemmista palkka. Nova on sen verran tsemppari, että reissuväsymyksestään huolimatta hyvin se toimi treeneissä ja saikin lopputreenuen ajan huilata sitten autossa. 

Eilen kisattiin sitten Ähtärissä ja ihan nappisuoritus oli! Hetkenkään epäröintiä ei nyt ollut pelastusrenkaan viennissä ja muidenkin liikkeiden osalta ei tullut edes mitään ylimääräisiä maalilinjan ohituksiakaan. Tulokseksi siis huikean hieno täydet 100 pistettä ja AVO1. Kirsikkana kakun päälle vielä luokkavoitto ja iso pokaali sekä palkintoruokasäkki kyytiin!

Nyt leireillään rotujärjestön leirillä täällä Ähtärissä torstaihin saakka, siltä osin myöhemmin lisää.