Seniori-juniori lenkkeilyä

Melkein onnistuu yhdellä kädellä...

Hihnakävelyn opettelu on ollut jossain määrin viime aikoina ajankohtaista ja olen havainnut, että se sujuu itse asiassa helpommin jos lähtee liikkeelle yhdessä Röllin ja Novan kanssa. Yksinään Nova kulkee ihmetellen koko maailmaa - milloin se pinkaisee suuntaan tai toiseen, milloin pyydystää tuulessa lentäviä lehtiä tai keräilee suuhunsa käpyjä tai keppejä, milloin se kiipeilee kantojen päälle... Mutta jos Rölli on matkassa, niin ainakin suunta on eteenpäin.

Lisäksi Rölli on kyllä loistava lenkkikaveri, koska Novan pomppiessa hihnassa Rölli jatkaa vain matkaa tyynen rauhallisesti eikä lainkaan provosoidu siitä. Eikä se juuri reagoi vastaantulijoihin, ääniin, pihoista haukkuviin koiriin tai mihinkään muuhunkaan mikä sen kaksitoistavuotisen elon aikana on jo todettu ihan normaaliksi. On suhteellisen helppoa kulkea kahden kanssa, kun toinen kulkee tasaisen varmasti eteenpäin. Pappakoiran lenkkeilytahtikin on pennulle vielä aika sopiva, eivätkä lenkitkään ole silloin hurjan pitkiä. Jää sitten aikaa sille ympäristön nuuskuttelulle ja maistelullekin. Pystyn kuvittelemaan varsin hyvin, että yhdistelmä Elvis & Nova olisi kaikkea muuta kuin...

Kantokiipelijä vauhdissa

Novalla on kieltämättä ihan omia hassuja tapoja ulkona, kuten tuo kantojen päälle kiipeäminen. Ihan alusta asti se on sitä harrastanut ja koska meidän lähimetsän (jota myös "pikkumetsäksi" kutsutaan, lähtee ihan tuosta postilaatikon nurkalta ja sinne yleensä tarpeet toimitetaan) polun varrella on kantoja varmaan kuusi kappaletta, saattaa Nova yhden pihalla käynnin yhteydessä kiivetä vuorotellen jokaisen päälle. Kaverini ehdottikin, että jos se on ollut edellisessä elämässään orava.

Keppejä ja oksia Nova kantaa myös innoissaan, usein ihan ulko-ovelle asti. Niitä onkin ovenpielessä jo pieni kasa. Ehkä jos se jatkaa tätä tapaa, meillä on jossain vaiheessa kätevästi takkapuut valmiina. Tosin viimeisin hitti on kyllä ollut kävyt, nyt kun lumi alkaa pääosin olla sulanut. Käpyjä siellä, käpyjä täällä, harmi kun suuhun menee vain yksi kerrallaan. Toki sen voi sitten vaihtaa toiseen tai vaikka heitellä ja jahdata sitä.

Ota siinä sitten yhteiskuvaa, kun toista kutittaa...

Alusta asti Nova on myös pyrkinyt taluttamaan itse itseään eli käytännössä se nappaa hihnan suuhun, yleensä hyvin läheltä pantaa (etenkin jos hihna on kiinni pannan puolikuristavassa lenkissä) ja sitten kuljetaan välillä pitkiäkin matkoja hihna suussa. En ole siitä viitsinyt kieltääkään, koska ei se sitä kisko, kunhan kantaa. Jos hihna kiristyy, niin kääntyy koko naama eikä hihna siltikään putoa suusta. Toimii vähän niin kuin kuonopanta kerrassaan. 

Tällä viikolla olisi tarkoitus aloitella perusjuttujen opettelua pentukurssilla, käytännössä siis ihan perustottelevaisuutta, hallintaa ja häiriönsietoa. Ensimmäinen kurssikerta on edessä perjantaina, katsotaan jos saataisiin Jani värvättyä mukaan kameran kanssa niin saataisiin kuvatodisteitakin.