Sitä mitä et itse ymmärrä, on vaikea opettaa. Mukailtu Albert Einsteinin lausahdus ("If you can't explain it simply, you don't understand it well enough."), joka on sovellettavissa myös koiraharrastukseen. Minulla on jonkinlainen viha/rakkaus-suhde tokoiluun. En pidä sen jäykkyydestä ja pikkutarkkuudesta (ja todellisuudessa olen oikea pilkunviilaaja, miten ironista!), mutta ihailen hienosti toimivia TOKO-koiria ja toivon, että pystyisin samaan itsekin.
Viime talvena aloiteltiin siis rallytokon harjoittelu, koska se on "helpompaa" ja "hauskempaa". Ainakin osittain. Ei siinäkään nyt ihan suurpiirteinen voi olla. Se käytiin toteamassa huumorilla höystettynä yhdessä möllikisassa. Sittemmin kesän ajan ollaan kuitenkin oltu kaikesta tokoilusta enemmän tai vähemmän hunningolla, kunnes heinäkuun viimeisenä viikonloppuna oltiin PopDog ry:n Rally-TOKO leiripäivässä verestämässä oppeja. Päivästä jäi paljon hyviä eväitä, sekä se todellinen fakta, että se kunnollinen seuraaminen täytyy edelleen opettaa, ennen kuin päästään puusta pitkälle.
Niin se seuraaminen. Siinä on jotain suurta ja mystistä, tässä tapauksessa juurikin ohjaajan korvien välissä. En ole sitä aiemminkaan osannut kunnolla opettaa, en Röllille enkä Elviksellekään (joskin jälkimmäisen kohdalla en juuri ole yrittänytkään). En osaa opettaa sitä, kun en oikein itsekään tiedä miten edetä. Siis kontakti kuntoon ensin juu. Mutta miten ihmeessä siitä sitten pääsee liikkeelle, ilman käsiapuja? Tätä ongelmapähkinää ratkaistakseni ostin sopivasti nenän eteen osuneet tuurausvuorot elokuun ajaksi Haukkuvaaran nuorten koirien TOKO-valmennusryhmään.
Ensimmäinen valmennuskerta on nyt takana ja ainakaan vielä olo ei ole yhtään helpottunut. Kouluttaja-Elli on erittäin hyvä, vaan oma kynnys tuntuu vieläkin suurelta. Etenkin kun muut ryhmän koirat olivat hurjan paljon osaavampia ja pätevämpiä kuin me. Ihan varmasti ainakin valovuosia. Ehkä ne ovat käyneetkin koko kevään ja kesän valmennusryhmässä, kun me ollaan vain juoksenneltu pitkin peltoja, metsiköitä ja rantapusikoita...
Opeteltiinpa siis ensitöiksemme ruutuun lähetystä ja merkin kiertoa. Jos Novalta kysytään, niin oli RANKKAA! Oikein näki, miten pienen koiran päässä rattaat ruksuttivat kun se yritti keksiä että niinkuin mitä ja miten ja miksi. Ja ohjaajakin on vähän pallo hukassa koko asian kanssa. Ensi perjantaiksi treenataan kotiläksynä edelleen sitä sivulle tuloa, oloa ja kontaktia. Ehkä me joskus päästään ottamaan askeliakin (kirjaimellisesti!) sen seuraamisen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti