maanantai 18. joulukuuta 2017

Vuoden viimeiset kisat

Lauantaina käytiin Novan kanssa vielä osallistumassa rally-tokokisoihin Saarijärvellä. Fiilis ennen kisoja oli hyvällä tavalla outo - ennen edellisiä kisoja jännitin koko viikon ja nukuin yöt tosi huonosti, sanomattakin selvää että myös kisapäivänä jännitti paljon. Nyt oli ihmeen rento olo koko viikon, viimeisten viikkojen treenit olivat menneet hyvin joten ilmeisesti siitä syystä ei paljoa jännittänytkään. Ihan outoa...

Vireen hallintaa ollaan työstetty aktiivisesti rallytreeneissä viime aikoina ja tuloksiakin alkoi näkyä. Vaihdoin mm. lelupalkan taskusta loppupalkaksi, jonka ansiosta Nova ei odota lelun ilmestyvän palkaksi hetkenä minä hyvänä. Lisäksi olen keskittynyt palkkaamaan sopivalla vireellä tehdyistä suorituksista, enkä vaadi nopeutta vaan tarkkuutta. Pienistä palasista on koottu vähitellen toimivampaa kokonaisuutta.

Lauantain kisoissa se ainakin näkyi positiivisella tavalla, sillä kisat menivät ihan älyttömän hyvin! Tehtiin hieno ja hallittu rata, hyvässä vireessä. Virheitä tuli tasan yksi - minä vähän hidastin vauhtia pyörähdyksessä. Tulokseksi siis 99 pistettä ja sillä irtosi myös avoimen luokan voitto (kokonaisella 7 sekunnin etumatkalla)! Tuomarina oli Fiia-Maria Kivioja.

AVO-luokan ratapiirustus

Mahtava fiilis! Ei niinkään koska vietiin voitto kotiin, vaan koska koko suoritus oli ihan huippuhyvä!

Tuomarin valinta sekä kärkikolmikko (kuva Saarijärven Seudun Kennelkerho ry)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti