sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen rally-tulos!

Osallstuttiin eilen Novan kanssa ensimmäiseen viralliseen rally-tokokilpailuun. Kilpailu oli PopDog ry:n järjestämä, Haukkuvaaran hallissa, joten se oli meille ehkä helpoin mahdollinen tapa aloittaa, kun ympäristö (ja valtaosa ihmisistä) oli tuttu. Kisajännittäjänä sitä kuitenkin edelsi muutama huonosti nukuttu yö, itsensä vakuuttelu siitä etten usko viime hetken paniikkitreeneihin eikä koko edeltävää viikkoa tarvitse treenata ja suunnitelma livistää kotiin koepaikalta juuri ennen suoritusvuoroa. Mutta hengissä selvittiin ja hyväksytyn tuloksen kera!

Virhepisteitä kertyi enemmän radan alkupuolelta, joka muutenkin sujui huonommin. Nova selvästi reagoi minun jännittämiseeni ja haahuili enemmän, kun ei ollut ihan selvää mitä piti tehdä. Viidennen kylttitehtävän kohdalla homma meni hyvin perusteellisesti plörinäksi - normaalisti hyvin onnistuvat eteen istumiset ei onnistunut ollenkaan, joten uusin kyseisen tehtävän vain epäonnistuaksemme siinä vielä uudelleen. Jotenkin sen yhden isomman mokan jälkeen saatiin homma paremmin kasaan, ehkä se omakin jännitys laukesi siihen ja loppurata sujuikin paljon paremmin.

Rata ei ollut erityisemmin vaikea, yllätyksekseni siinä ei ollut lainkaan pujottelua tai spiraalia eikä vauhdin muutoksia. Toisaalta siinä oli paljon ns. ohjausta ja keskittymistä vaativia tehtäviä, ainakin meille. Rata ei ollut sellainen, että sen olisi voinut ns. juosta läpi.


Jani videoi meidän koko suorituksen, joten pääsen julkaisemaan sen tänne blogiinkin. Suosittelen videointia, koska oli hyvä katsella vielä jälkikäteen, että mitäs virheitä missäkin tuli tehtyä! Tehtävät ja niistä tulleet virhepisteet on selitetty videon tekstityksenä, joten tarkista onko sinulla tekstitykset päällä.


Lisää kisatreeniä tarvitaan ja sitähän ei saa kuin kisaamalla. Varsin tyytyväinen olen tähän ensimmäiseen suoritukseen. Nyt sitten vain uusia suunnitelmia tekemään ja miettimään, että uskaltaisiko sitä lähteä kokeilemaan vieraassa paikassa kisaamista seuraavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti